Kirjoitan tätä blogimerkintää Stuttgartin lentokentällä, lähdössä kotiin! Tämä on niitä tilanteita jossa joku voisi kysyä ”miltä nyt tuntuu”. En oikein osaisi vastata. Olen lähinnä kärsimätön, toivon pääseväni äkkiä koneeseen ja kotiin, että tämä kaikki olisi tältä erää ohi. Että elämä asettuisi kotona Tampereella uomiinsa. Pelkään että kissat eivät enää tunnista minua, tai osoittavat mieltään kun emme ole nähneet melkein kahteen kuukauteen. Tuntuu että miehenkin kanssa pitää taas opetella uudestaan toistemme läheisyyteen. Vaikka sen verran vanha pari olemmekin, että kyllä ne tutut asiat toisessa alkavat ärsyttää aika nopeasti :)
Viime päivät ovat olleet aika hötäkkää. Olen luultavasti väsyneempi kuin huomaankaan. Mies oli työmatkalla Münchenissä ja tuli Stuttgartiin myöhään keskiviikkoiltana. Koska oli sattumalta hänen syntymäpäivänsä, päätimme mennä syömään ensimmäistä kertaa elämässä Michelin-tähdellä varustettuun ravintolaan nimeltä Délice Stuttgartissa. Mies pääsi lähtemään Münchenistä vasta suunniteltua myöhemmin ja pääsimme ravintolaan vasta reilusti myöhässä. Soitin kyllä että myöhästymme, mutta hiukan happamalta maitré silti vaikutti. Näistä lähtökohdista huolimatta ilta oli onnistunut. Oli aika outoa nähdä toisemme kahden kuukauden tauon jälkeen fiinissä ravintolassa, ei siellä kehdannut kauheasti leperrellä ja touhuta kasvaneen masuni ympärillä. Ruoka oli hyvää ja viiden ruokalajin ateriasta tuli täyteen. Tai oikeastaan lajeja oli kahdeksan jos lasketaan kaikki ylimääräiset naposteltavat joita tuotiin varsinaisten ruokalajien välissä. Ravintolassa oli tarjolla kasvisvaihtoehto ja olin sen etukäteen tilannut, ja suurin osa raaka-aineista oli luomua. Ravintolassa ei ole menua josta ruoka valittaisi, vaan keittiömestari suunnittelee viikottain tarjolla olevan menun erikseen. Ravintola oli pieni, siellä oli pöydät ehkä alle 20 ihmiselle, ja avokeittiö oli ravintolan keskellä niin että siellä tapahtumia ja tuoksuja sai seurata. Ensin viinimestari ahdotti alkudrinkkejä, minä sain luomuomppumehua ja mies valitsi kuohuviinin. Keittiömestari esitteli päivän menun ja myöhemmin tarjoili ruokalajit itse esitellen vielä jokaisen ruokalajin erikseen. Mies joi läpi kaikki viinimestarin suositukset kunkin ruokalajin kanssa (mistä tuli hiukan sanomista kotimatkalla...). Oli varsin kiehtovaa kun hän esitteli jokaisen viinin ja kertoi tarkasti mistä se on peräisin, miten ja kenen tuottamaa ja mikä viinille on ominaista. Lopuksi seurannut lasku ei ollut ollenkaan niin hurja kuin uskalsimme pelätä.
Torstaina sitten raahasimme muuttolaatikkoni postiin. Vaikka olin netistä mielestäni varmasti katsonut että ulkomaille lähtetettävien pakettien maksimipaino olisi 31,5 kiloa, postitäti väitti että se onkin vaan 20 kiloa. Yksi laatikko jouduttiin tämän takia purkamaan kahteen. Kaikenlaisia turhia kuluja tulee tästä kahden maan välillä touhuamisesta. Sitten olimme sopineet lounastreffit vielä työkavereiden kanssa kun mieskin nyt oli maisemissa. Halusin että hän näkisi kerran saksalaisen yliopiston Mensa-ruokalan, mikä oli pienoinen kontrasti edellisillan herkuttelulle... Työkaverit olivat hommanneet minulle Stuttgart-muistipelin, Stuttgart-t-paidan ja punaisen T-paidan myös lapselle, olisivat hommanneet meille kuulemma molemmille samanlaiset mutta ei löytynyt. Olin vähän häpeissäni, olisi kai pitänyt hommata jokin pieni muisto koko porukalle, nyt annoin vain suklaapuput harvoille valituille :) Muutamilla työkavereilla on kyllä ollut iso osa siinä että elämä ei ole ollut ihan pelkkää kurjuutta. En usko että tiiviisti tulemme pitämään yhteyttä, mutta lähetän heille sitten sähköpostilla kuvia jälkikasvusta kuten tapoihin kuuluu.
Mies vei mukanaan rinkallisen tavaroitani, mutta minulle jäi vielä matkatavaraa yllin kyllin. Matkalaukun sain kiinni vain istumalla sen päällä ja pelkäsin että millaiset kulut ylipainosta mahtaa tulla. Sattui kuitenkin kohdalle hyväntuulinen virkailija lähtöselvityksessä eikä hän sanonut yli 8 ylikilosta mitään. Kai se riippuu siitä kuinka täyteen kone on tulossa, nyt oli ehkä varaa ottaa ylikiloja. Eikä hän sanonut mitään siitäkään että minulla oli sallitun yhden käsimatkatavaran sijaan kolme: reppu, käsilaukku ja kameralaukku. En saanut kaikkea mitenkään sullottua matkalaukkuun. Ihanaa, mies tulee vastaan Helsinkiin asti, niin ei tarvitse yksin retuuttaa tavaroita.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti