sunnuntai, 3. helmikuuta 2008

Weissenhofsiedlung

Kävimme tänään suomalaiskaverin kanssa tutustumassa Stuttgartin pohjoispuolella olevaan Weissenhofsiedlungiin (kuvia reissusta albumissani). Se on 1920-luvun loppupuolella rakennettu talorykelmä, jonka suunnittelun taiteellisena johtajana toimi saksalainen Mies van der Rohe. Tunnetuin arkkitehti lienee ranskalais-sveitsiläinen Le Corbusier, johon kaupunkisuunnittelun tutkimuksessa edelleen usein viitataan. Näyttelytarkoituksiin rakennetun alueen ideana oli vallankumouksellinen "uuden asumisen" ajatus, joka irtisanoutui kaikesta kruusatusta ja pelkisti muodot äärimmilleen. Le Corbusierille ominaista olivat myös mm. epätyypilliset värivalinnat, materiaalit (betoni) ja pinnat. Talot näyttivät 2000-luvun näkökulmasta varsin moderneilta, joskaan eivät välttämättä kovin käytännöllisiltä. Taustalla olevat ajatukset taas kuulostivat kovin idealistisilta ja ristiriitaisiltakin. Corbusierin mielestä esimerkiksi intellektuellien piti työskennellä mikäli mahdollista ympäri vuoden ulkoilmassa, minkä vuoksi taloihin tehtiin kattoterassit. Kunnon intellektuellin aamu alkoi liikunnalla, mihin terassit myös sopivat :) Toisaalta Mies Van der Rohen kerrotaan sanoneen, että hän ottaisi hankkeeseen mukaan vain kommunisteiksi tunnustautuneita suunnittelijoita. Hänen itsensä suunnitteleman kerrostalon kattoterassi oli suunniteltu kaikkien talon asukkaiden käyttöön.

Weissenhofsiedlungin aikaansa edellä olevat ratkaisut herättivät paljon arvostelua. Sodan aikana osa rakennuksista oli sotilaallisessa käytössä, minkä seurauksena niitä pommitettiin. Alkuperäiskokoonpanosta on säilynyt vain osa, ja väleihin on rakennettu eri aikakausien enemmän ja vähemmän kokonaisuuteen sopivia edustajia. Rakennusten arvo huomattiin myöhemmin ja nyt ne ovat Stuttgartin kaupungin omistuksessa. Taloja on kunnostettu ja Le Corbusierin suunnittelemassa paritalossa toimii hankkeesta kertova näyttely. Toinen huoneistoista on kunnostettu alkuperäsitä vastaavaan asuun. Muut rakennukset on vuokrattu asunnoiksi, ja niitä pääsee katsomaan vain ulkopuolelta.

0 kommenttia: