Hostelliasumisen iloja

Viimeksi listasin mistä kaikesta Saksassa pidän. Pitkä miinus tulee siitä, että tässä barbaarimaassa ei vessoissa ole minkäänlaista alapesumahdollisuutta. (Pahoittelen jos menee taas liikaa henkilökohtaisuuksiin..) Ei käsisuihkuja eikä edes bideetä, joka sekin paremman puutteessa menettelisi. Kokosuihkuun siis vaan aina tarvittaessa. Hostellissa kylppärit ja vessat on yhdistetty ja suihku periaatteessa saattaisi ylettää pytylle asti. Mutta suihku on sitä mallia että hanaa ei ole ollenkaan vaan vesi tulee heti suihkusta. Eli siinä touhussa tulvisi koko vessan lattia. Joku hostelliasukeista on tätä taktiikkaa tainnut kokeilla, sillä parina aamuna "minun" kylppärini on lainehtinut kauttaaltaan. Tai sitten suihkuttelijalle ei ole pälkähtänyt päähän se yksinkertainen seikka, että suihkuverko on nostettava suihkualtaan reunan sisäpuolelle jottei koko kylppäri kastu. Aargh...

Mahdollisimman edukkaasti asuakseni majailen siis huoneessa jossa ei ole omaa kylppäriä, vaan se on käytävällä. Yleensä hostellissa on sen verran hiljaista että olen saanut pitää kylppärin itselläni. Olen aika huoleton sen suhteen että joku viitsisi käydä huoneessani penkomassa, ja usein vessassa ja suihkussa käydessäni en lukitse huoneeni ovea enkä siten ota avaintakaan mukaan. Yhtenä aamuna siivooja oli käynyt huoneessani ollessani suihkussa ja pistänyt oven perässään lukkoon. Oli hitusen noloa juoksennella hostellin käytäviä pyyhkeessä siivoojan perässä ja pyytää avaamaan ovi.. Mitä tästä taas opimme: avain aina mukaan.

Näin pidemmän päälle hostelliasumisessa alkavat pienetkin asiat käydä hermoille. Kuten se että ihmiset eivät älyä vessassa käytyään harjalla putsata pyttyyn jättämiään vauhtiraitoja, vaan jättävät ne seuraavien iloksi... Tai se että vilukissat vääntävät kylppäreiden patterit viitoselle, mutta jättävät sitten oven auki lähteissään. Ja samalla joku katsoo tarpeelliseksi tuulettaa koko käytävää ja telkeää ulko-oven auki, kun ulkona on pari astetta lämmintä. Todella energiatehokasta... Kulmakunnan pikkutytöt ajelevat toisinaan huvikseen hostellin hissillä, johon on ulkokautta vapaa pääsy, ja koettavat riemusta kiljuen saada toisiaan kiinni eri kerrosten väliltä. Kuivausrumpu ei edellispäivänä pyykätessäni toiminut, nielaisi vaan 1,50 euroa. Vaati hiukan mielikuvitusta ripustella koneellinen pyykkiä huoneessa kuivumaan.

Äänistä en yleensä hätkähdä ja esimerkiksi säännöllisesti ohi menevän U-junan ääneen tottui nopeasti. Mutta nyt kun olen raskauden vuoksi nukkunut muutenkin hiukan huonosti, ottaa hostellissa viikonloppuisin päähän kun meneillään on ties mitä bilettä. Ja aamupalakin on aina sitä yhtä ja samaa, ja muut ruokailut on aina hoidettava jossain muualla. Ei aina huvita lähteä yksin ulos syömään, mutta ei myöskään aina mussuttaa huoneessa leipää ja hedelmiä, tai noutopizzaa...

No niin, tulipahan tilitettyä :) Vajaa viikko enää, ja siinä välissä mieskin tulee käymään täällä pikaisesti, kun on Munchenissä työmatkalla. Vie sitten mennessään osan tavaroistani kotiin. Ulkona paistaa taas aurinko, sitä pitäisi nyt tankata niin paljon kuin mahdollista. Eilen julkisen liikenteen lakon vuoksi käveltyäni töihin ja takaisin tipahdin saman tien "kotiin" päästyäni sänkyyn, ja vieläkin väsyttää. Ehkä ulkoilu piristäisi. Illalla on yhden työkaverin synttäribileet, alkavat vasta yhdeksältä. Menen vähäksi aikaa, mutta eipä tämän kasvavan mahan kanssa biletys hirveästi innosta. Yhdeltätoista tyyny luultavasti jo alkaa kutsua.

En vielä raportoinutkaan että laitokselle tuli pari viikkoa sitten uusi norjalainen vaihto-opiskelija, lopputyötään tekemään. Hän on hauska tyyppi ja jotenkin ehkä pohjoismaalainen luonteenlaatu yhdistää meitä. Olemme käyneet yhdessä syömässä ja olen äidillisesti koettanut opastaa häntä osaltani alkuun laitoksella. Hän haluaa myös treenata saksaansa, ja kun se meillä kummallakaan ei ole niin sujuvaa, sattuu välillä hassuja väärinkäsityksiä. Hän oli nähnyt jostain nettisivuilta, että kaupungilla olisi sunnuntaina opastettu kävelykierros suojeltuja rakennuksia katsomaan. Kysyi kiinnostaisiko minuakin ja innostuin ajatuksesta. Mutta ilmoituksen luettuani selvisi että kyseessä eivät olleetkaan suojellut rakennukset vaan suojelurakennukset, siis väestönsuojat :) Vastasin että ei minua sittenkään taida niin kovasti kiinostaa viettää koko sunnuntai-iltapäivää Stuttgartin bunkkereihin tutustuen. Vaikka voisihan tuo olla oikeasti mielenkiintoista. Ainakin se seikka on, että väestönsuojia on riittävästi 11 prosentille asukkaista. Entäs ne loput 89 prosenttia? Ja millä perusteella ne suojaan pääsevät 11 prosenttia valitaan - raha vai ydinfysiikan Nobel-palkinto?