Eilen aamulla töihin mennessä ratikassa tuli vastaan vampyyriksi meikattu ja pukeutunut pikkupoika. Mitäs tämä nyt on? Saksassa on meneillään Fasching-niminen kansanjuhla, joka työkaverin kuvauksen perusteella muistuttaa meikäläistä vappua. Laitetaan hassut hatut ja irtonenät päähän, asiaan kuuluu myös paljon viinaa ja joitain kulkueita. Siihen hän ei oikein osannut vastata mikä homman tarkoitus on ja onko sillä uskonnolliset juuret. Arveli juhlan liittyvän talven karkoittamiseen - pakanallinen juhla siis. Wikipediasta selvisi tämäkin arvoitus. Muualla maailmassa Fasching tai Fastnacht tunnetaan karnevaalin nimellä, mikä kuulostaakin jo tutulta. Carne, espanjaksi (ja kai portugaliksikin) liha. Kyse on siis lihan ilojen juhlasta ennen pääsiäistä alkavaa paastoa. Tyylipuhdasta katolista kaksinaismoraalia. Hiukan hämmästytti työkaverin tietämättömyys, olen pitänyt sosiologikolleegoitani niin yhteiskunnallisesti valveutuneina. Tunnetuimmat karnevaalit kai ovat Rio de Janeirossa Brasiliassa, missä tanssitaan kaduilla sambaa lähes nakuina :)
Leipzigista hostelliin pidemmäksi aikaa palatessani sain käyttööni hiukan isomman huoneen. Jee, ei tunnu aivan niin eritysselliltä. Pidemmän aikaa viipyville myös hinta on edullisempi, mutta tämä nähtävästi tarkoittaa sitä että huonetta ei päivittäin siivota. En tietenkään kaipaakaan että joku käy petaamassa sänkyni ja vaihtamassa pyyhkeet päivittäin, mutta odotan jännityksellä koska roskis tyhjennetään, ennen kuin banaaninkuoret kävelevät ulos ovesta.
Vetäisin viime yönä 12 tunnin unet, mutta taidan tarvita vielä toiset samanmoiset ennen kuin tämä flunssa tästä alkaa talttumaan. Matkustaminen on tainnut vaatia veronsa, minkä huomaa vasta nyt kun on aikaa hiukan hidastaa. Illalla menemmä syömään suomiporukassa Il Pomodoroon, joka on kuulemma Stuttgartin paras italialaisravintola. Nam.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti