Ympyrä sulkeutuu

No niin, täällä sitä ollaan, samassa opiskelijahostellissa kuin Stuttgartiin tullessa, tällä kertaa melkein jo lähdön tunnelmissa. Sain kuin sainkin kämpän tyhjäksi ennen vuokraisännän paluuta ja kirosin tavaramäärää. Tulinhan tänne sellaisissa aikeissa että tulen pidemmäksi aikaa jäädäkseni. Homma nyt vaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan: mies ei sitten tullutkaan tänne pysyvämmin ja sitten tuli vauvauutinen, minkä jälkeen kotiin paluu tuntui itsestään selvältä. Mutta nyt on sitten takaisin päin viemisinä neljän vuodenajan vaatteet, lukuisa määrä kenkiä, kirjoja, papereita, kosmetiikkaa. En ymmärrä esimerkiksi miksi minulle on kertynyt neljä tai viisi pulloa shampoota. Kyllä yleensä on tapana käyttää yksi loppuun ennen uuden hankintaa. Pitänee alkaa "unohtelemaan" shampoita sopiviin paikkoihin tarvitsevien löydettäviksi, kun en ehdi kaikkia itse kuluttaa :) Eihän niitä poiskaan voi heittää. Naapurin pariskunta oli sopivasti juuri lähdössä ulos kun ähkin tavaroita alakertaan, ja mies kantoi avuliaasti painavimman matkalaukun alas. Taksikuskille jätin normaalia isomman tipin kun joutui kanniskelemaan kassejani molemmissa päissä.

Hostellihuoneeni on pienempi kuin se jossa ekalla kerralla majailin. Ovesta sisään tullessa pelkistetystä huoneesta tuli mieleen vankila. Hiljaista kuin huopatossutehtaassa täällä tuntuu olevan tälläkin kertaa, ei taida hostellibisnes kukoistaa. Kai tämä on opiskelijoille kallis asumisvaihtoehto kuitenkin. Ikkunan edestä kulkee onneksi ratikka, sen ääni tuo jonkinlaista kotoisuutta, muuten hiljaisuus saattaisi tuntua painostavalta. Taidan saada käyttää käytävällä olevaan suihkua ja vessaa ihan yksityisesti. Nyt pitäisi sitten muistaa aina ovesta lähtiessä kuskata avainta mukana. Myös yöllä vessaan hiippaillessa... Vankilafiilis alkaa vähitellen helpottaa, kun levittelin hiukan tavaroitani ympäriinsä, hain kaupasta juomia ja naposteltavaa, nautiskelin suihkussa muuttohommassa hikoiltuani, venyttelin ja sain koneen nettiin. Ratkaiseva hetki on huominen aamupala :) Viikonloppuisin aamupalaa tarjoillaan onneksi puoleen päivään joten saa nukkua rauhassa niin kauan kuin nukuttaa. Herkuttelen jo valmiiksi ajatuksella hostelliaamupalasta saksalaisen sanomalehden kera :) Vaikka se sitten olisikin ääliökonservatiivinen Frankfurter Allgemeine. Sunnuntain lehden pitkistä jutuista en kuitenkaan jaksa lukea paljoa otsikoita enempää. Loppupäivän on sitten luvassa töitä. Maanantaina tapaan toisen ohjaajani pitkästä aikaa ennen LIssaboniin lähtöä, pitää koota ajatuksia.

Kävin kauppareissulla hakemassa mukaan pizzan läheisestä turkkilaispaikasta. Törmäsin siellä yllättäen Hassaniin, joka oli samalla saksan tehokurssilla viime kesänä. Hänkin oli selvinnyt kielikokeesta hyvin tuloksin ja oli nyt työharjoittelussa jossain rakennusfirmassa. Hän on koulutukseltaan rakennusinsinööri, mutta muistaakseni turkkilaista tutkintoa ei Saksassa tunnusteta, joten hän pyrkii opiskelemaan täkäläisten vaatimusten mukaan. Oli mukava rupatella pizzaa odotellessa. Hassan kertoi käyvänsä kyseisessä paikassa usein, sillä sieltä saa hänen mukaansa Stuttgartin parhaat dönerit :) Mainostus meni minulle hiukan hukkaan kun olen kasvissyöjä. Hassan ei oikein ymmärtänyt ajatusta döneristä ilman kebab-lihaa :) Jotenkin Hassaniin törmääminen lievitti hostelliin muuton ankeutta. Kerroin hänelle vauvauutisenkin, ilostui kovasti.

Saapa nähdä soittaako vuokraisäntä huomenna, jos on kotiutunut onistuneesti reissuiltaan. Saattaa kutsua vielä kahville. Hän on sen tyyppinen ihminen että tuntuisi oudolta päättää vuokrasopimus näkemättä vielä kerran, jotenkin kiva todeta kasvotusten että kaikki on ok ja toivotella hyvät jatkot. Välillä olemme vaihtaneet sähköposteja mm. hänen posteihinsa liittyen kun olen kysellyt tarvitseeko hän postissa tullutta pankkikorttiaan tms. Kirjoitin hänelle kirjeen pöydälle ja jätin jo loput vuokrasta ja avaimet. Jätin asuntoon myös kaikkea pientä mitä en halunnut raahata mukanani: käsisaippuaa, raastinraudan ja juustohöylän, pari pyyhettä. Toisaalta söin hänen kaapeistaan, joten eiköhän puntit mene sikäli tasan.

Sain tällä viikolla aikaiseksi käydä toisen kerran silmälääkärissä luomessa olevan patin kanssa, kun se ei ole lähtenyt mihinkään lääkärin antamalla voiteella. Nyt sain sitten leikkausajan helmikuulle. Vasta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että onkohan sillä jotain vaikutusta leikkaukseen että olen raskaana. Pitänee soittaa ja kysyä. Kai paikallispuudutuksen voi tehdä raskaana olevallekin, mutta en tiedä antavatko ne jotain rauhoittavaa että pää pysyy paikallaan leikkauksessa. Pari päivää saikkua operaation jälkeen kuulemma olisi kumminkin luvassa, että ei se ihan pikkujuttu ole. Olen tottunut pattiin jo siinä määrin ettei se suuremmin häiritse, mutta ehkä häiritsee palautteesta päätellen enemmän niitä jotka sitä joutuvat katselemaan :) Silmälääkärin odotushuoneessa kiinnitin huomiota siihen, kuinka jokainen tulija tervehti huoneessa olijoita "Grüss Gott". Ehkä enemmän kuin saksalaisesta kohteliaisuudesta kyse oli sukupolvien välisistä käytöseroista. Suurin osa muista potilaista oli jo tukevasti eläkeiässä. Toisaalta sama ilmiö on ollut havaittavissa gynekologin odotushuoneessa lisääntymisikäisten naisten keskuudessa. Hyvät tavat kunniaan! Koetan muistaa seuraavalla kerralla...