Merkintöjä matkalta

Istun Zürichin lentokentällä ja odotan lentoa Stuttgartiin. Ajattelin jo että tältä matkalta ei olisi muuta kirjoitettavaa, mutta edellisen lennon huippukohdaksi osoittautui, kun käytävän toisella puolella istunut keski-ikäinen liikemies yritti salavihkaa repiä Swissairin lehdestä talteen ilmoitusta, jossa mainostettiin hiusimplantteja tukan lähdöstä kärsiville :) Koneesta poistuttaessa sain kunnon näkymän miehen takaraivoon, ja odotetusti hänellä oli surullinen ylikampaus. Siis toiselle puolelle kasvatettu pitkiä haivenia jotka voi brylkreemillä kammata kaljun yli... Pienistä asioista on riemu revittävä. Samalla aika hellyttävää ja huvittavaa.

Vieressäni istui supercool nuori tummaihoinen ranskalaismies. Tiedätte ehkä tyypin. Raukea katse ja hyvin itsevarma kehonkieli. Tunsin taas pienoista vahingoniloa, koska istuimme varauloskäytävän kohdalla ja kun lentoemäntä tuli selittämään mitä meiltä odotettiin hätälaskun sattuessa, tyyppi näytti panikoivan, mutta kieltäytyi lopulta kuitenkin tarjouksesta vaihtaa paikkaa jonnekin muualle. Myöhemmin hänelle tuli tarve käydä vessassa, mutta minä istuin tiellä käytävän puolella. Seurasin silmäkulmasta huvittuneena tyypin kiemurtelua, kun hän ei meinannut kehdata pyytää minua nousemaan. Coolit tyypit ei kai käy vessassa :) Lopulta tarve kävi pakottavaksi ja hän kiitteli kovasti ja pyyteli anteeksi minua vaivattuaan.

Lentokentät ovat vastenmielisiä paikkoja. Mitä enemmän matkustan, sitä vähemmän siitä pidän. Pitkiä käytäviä, jonotusta, väsyneitä ja stressaantuneita ihmisiä. Puhumattakaan nyt siitä että en voi olla ajattelematta paljonko tuli taas maailmaa tuhotuksi lentämisellä. Ympäristöasiat on otettu varsin näkyvästi lentoyhtiöiden agendalle. Sen verran mitä olen eri firmojen lehtiä koneissa selaillut, pääkirjoitus käsittelee lähes poikkeuksetta lentomatkustamisen ympäristövaikutuksia ja ilmastonmuutosta. Aina muistetaan mainita kuinka lentoliikenne vastaa vain 1,6 prosentista kasvihuonepäästöistä ja kuinka paljon jo on tehty niiden vähentämiseksi. Se vaan ei lohduta kun lentoliikenne kasvaa koko ajan. Swissairin lehti teki poikkeuksen, pääkirjoituksessa markkinoitiin Sveitsin tulevia tapahtumia. Turismista puheen ollen pilvien ylle kurkottavat Alpit ovat ilmasta nähtynä varsin vaikuttava näky.

Zurichin kentällä ei ole Body Shoppia. Olisin kaivannut huulirasvaa vilustumisen rohduttamille huulille ja kaakaovoipuikkoa raskausarpien ehkäisyyn :) Pitää tsekata vielä Stuttgartin kenttä jos saapuessa jaksan. ”Kotiin” paluu ei hirveästi lämmitä, kun se ”koti” on opiskelijahostellin ankea huone. Kauaa en ehdi siellä homehtua, koska sunnuntaina matkaan junalla Leipzigiin kolmen päivän konferenssiin. Ellei tämä vilustuminen tästä pahene. Pitää koettaa levätä. Se tosin onnistuu hiukan huonosti, kun pitää sunnuntaiksi laittaa posteri uuteen uskoon Lissabonissa saamani palautteen pohjalta ja saada se jossain tulostettua. Posterini hyväksyttiin, jipii! Ensimmäinen laatuaan minulle, ihan oikeassa konferenssissa esitetty posteri. Ei tuota meidän projektitapaamista oikein voi laskea, kun siellä postereita tuttujen kesken katseltiin. Kuun loppuun mennessä pitää muokata myös yksi artikkeli kuntoon referee-palautteiden pohjalta. Hommaa on paljon enkä ole vielä edes aloittanut. Monta iltaa ei ole jäljellä... Mutta kova hinku on saada juttu julkaistua joten pitää koettaa venyä.

***

No niin, ehdin jo hostelliin ja jatkan taas tähän perään, kun matkalla ei ollut mahdollisuutta nettiyhteyteen. Junassa lentokentältä keskustaan törmäsin taas kielikurssilta tuttuun turkkilaiseen Hassaniin. Hän kyseli mistä olin tulossa ja mitä vauvalle kuuluu. Kauniisti tehty. Tarjoutui kantamaan rinkkaanikin mutta itsepäisenä suomalaisena sanoin tietysti että kiitos mutta pärjään, ei tämä niin paljoa paina. Hassan kertoi olevansa lähdössä kolmeksi viikoksi kotiin Turkkiin, oltuaan kaksi vuotta putkeen Saksassa. Sanoi syyksi ettei ole ollut aikaa. Voi olla niinkin, mutta en voinut olla ajattelematta että enempi varmaan kyse oli kuitenkin rahasta. Äidin kanssa hän kuitenkin sanoi puhuvansa päivittäin puhelimessa, joten kontakti kotiin on säilynyt. Hassanin kanssa jutustelu taas lievitti Stuttgartiin ja hostelliin tulon ankeutta. Hassu yhteensattuma. Ehkä hän on suojelusenkelini. Hostellihuoneen tyynyllä odotti minipussillinen nallekarkkeja. Viimeksi ei odottanut.

En jaksanut vielä hakea matkatavarasäilössä olevia kamppeitani, teen sen huomenna. Sen verran rinkassa on vielä Portugalin reissusta puhdasta vaatetta että kehtaan mennä ensin aamupalalle. Sunnuntaiaamulla kamat pitäisi taas raahata varastoon kun lähden Leipzigiin.. Olen ajatellut että taidan maksaa hostellihuoneen poissaollessanikin säästyäkseni tuolta roudaamiselta edestakaisin. Leipzigin majoituskulut kun menevät projektin rahoista, joten en joudu itse maksamaan kuitenkaan kahta majoitusta päällekkäin. Leipzigilaisilta projektikumppaneilta selvisi että olen vahingossa tehnyt hyvän hotellivalinnan. Valkkasin hotelli Leipziger Hofin seminaarijärjestäjien laatimasta listasta edullisen hinnan ja edulliselta kuulostavan sijainnin vuoksi. Hotelli on kuulemma tunnettu myös galleriana, sinne on kerätty nimekkäiden saksalaistaiteilijoiden teoksia käytäville ja huoneisiin. Pääsen siis kaupanpäällisiksi taidenäyttelyyn.