Viikonloppu on mennyt tuottoisasti joululahjoja miettien ja blogeja lueskellen. Blogimaailmaan saa helposti uppoamaan tunnin poikineen, kaikenlaista mielenkiintoista olisi tarjolla. Tänään piti joululahjojen osalta siirtyä suunnitelmasta käytäntöön ja käydä joulumarkkinoilla, mutta Saksalainen talvikeli on pitänyt minut sisätiloissa. Täällä on jo pitkään ollut sellainen sää, että aamu alkaa lupaavasti aurinkoisena. Siinä vaiheessa kun ehdin suunnittelemaan ulos lähtöä, taivas on kuitenkin jo vetänyt pilveen ja ikkunana ropisee pisaroita. Tämä päivä ei tehnyt poikkeusta.
Kissat ovat ensimmäistä kertaa erossa toisistaan. Nuorempi ja läheisriippuvaisempi niistä jäi tänne kanssani, ja kuljeskelee nyt onnettomana toista etsien. Kävi tutkimassa vaatekaapin hyllytkin, missä toinen tykkää ottaa nokosia, vaikkei yleensä koskaan kaappiin menekään. Katsoi myös velvollisuudekseen putsata jogurttipurkin minun jäljiltä toisen kissan puuttuessa, vaikkei normaalisti maitotuotteita syökään. Vaaleaa leipääkin kerjäsi, toinen hölmö kun syö sitäkin, mutta se jäi sentään syömättä.
Suomalaiseen yliopiston sähköpostiini tulee päivittäin kymmeniä Viagra- ja muita potenssilääkemainoksia. Jos olisin tekniikkaan vihkiytyneempi, olisi varmaan mahdollista asettaa sähköposti jotenkin suodattamaan tällaiset viestit automaattisesti. En ole jaksanut perehtyä. Viestien otsikot on silmäiltävä nopeasti läpi, etten tule vahingossa poistaneeksi mitään oikeita viestejä. On aika tympeää aloittaa päivä silmäilemällä erilaisia lupauksia megamunista ja tyydytetyistä naisista. En tiedä mihin väärään paikkaan olen sähköpostiosoitteeni tullut laittaneeksi. Minulla on profiili Facebookissa, jonka yksityisyyden suojasta viime aikoina on kovastikin keskusteltu. Minusta koko Facebook on melko typerä. Koetan tässä kerätä tahdonvoimaa sanoutuakseni moisesta irti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti