Mihin katosivat värit?

Kotona, viimein! Perjantaipäivä meni kissan kanssa matkustaessa. Jo taksissa kotoa lentokentälle kissa aloitti kovaäänisen protestoinnin, joka jatkui koko lentomatkan ajan. Lentokentälle päästyämme jouduimme siivoamaan hätäkakkoja kuljetuskopasta lentoaseman vessassa. Kentällä ja koneessa saimme kovasti huomiota osaksemme: iih ja oih kun se on ihana, onko se sinulla aina mukana, mikä sen nimi on. Matkalaukkuni painoi 8 kiloa liikaa, mutta olin lähtöselvityksessä ajoissa ja sattui kiva virkailija, enkä joutunut maksamaan ylipainosta. Enkä maksanut kissastakaan, vaikka tietääkseni olisi pitänyt. Kissalle oli varattu paikka koneen ruumassa kun kuljetuskopan mitat olivat liian isot koneeseen sisälle otettavaksi. Ajattelin että jollei minulle kukaan mitään sano, vien kissan muina miehinä sisälle matkustamoon. Niin tein ja siellä se sai olla matkan ajan. Lentoemäntä kuulutti kolmella kielellä, että mukanamme on tänään kisas, allergiset ilmoittautukaa. Joku mies ilmoittautui (silkkaa huomionkipeyttään jos minulta kysytään) mutten onneksi vaatinut kissan viemistä ruumaan. Lentoemäntä kävi moneen otteeseen kysymässä kissan kuulumisia ja kysyi lämmittäisikö maitoa :) Kertoili tarinoista muista eläinmatkustajista ja mm. sähköjohtoja pureskelemaan karanneesta koehiirestä. Mahtoiko olla urbaani legenda... Sen jälkeen hiiriä ei kuulemma lentokoneessa kuljeteta kuin kuolleina. En tosin ymmärrä miksi kuolleita koe-eläimiä kuljetettaisi maasta toiseen.

Kun kone laskeutui Helsingissä pilvien alapuolelle, näky oli lähestulkoon shokeeraava. Minne kaikki värit olivat kadonneet? Suomalainen talvimaisema oli mustavalkoinen, tai oikeastaan harmaan eri sävyissä. Aivan kuin olisimme siirtyneet toiselle aikakaudelle, mustavalkofilmien aikaan. Siellä täällä silmä erotti kuitenkin punaisia kattoja ja keltaisia kuorma-autoja. Mutta maa ja puut näyttivät pystyyn kuolleilta. Olin ehkä odottanut edes hiukan lunta, enkä ollut täysin varautunut kaamokseen. Jouduin järkeilemään itselleni hetken: kaikki on hyvin, nyt on talvi, maa on roudassa ja puut ovat jäässä. Vasta hetken kuluttua maisema alkoi näyttää tutulta, karun kauniilta.

Lentokoneessa käytävän toisella puolen istui vanhempi saksalainen pariskunta. Kun lounas oli tarjoiltu ja syöty, mies kieltäytyi tarjotusta kahvista, mutta kippasi kuitenkin kahvikermat kurkkuunsa. Päälle hän veisteli tyytyväisenä voinapit, ja kaatoi suuhunsa sokerit jälkiruoaksi. Säästäväisyys on tietysti hyve. Bussissa Helsinki-Vantaalta Tampereelle tapasin toisen herrapersoonan. Bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden, yhtä kauan kuin lento Stuttgartista Helsinkiin. Kissa oli bussissa jo niin väsynyt ettei jaksanut enää naukua. Käytävän toisella puolen istui vanhempi herra, joka ryhtyi juttusille. Hän oli britti, isänsä tosin oli ukrainalainen. Mies oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja työskenteli Saudi-Arabiassa, opetti tulevia öljyporareita yliopistolla. Hän hehkutti rakkauttaan vaimoonsa 25 avioliittovuoden jälkeen ja siteerasi Pablo Nerudaa :) Herra oli tosin hiukan huolissaan, sillä viimeksi kotiin palatessa oli tullut palautetta liian monesta matkalla naukkaillusta drinkistä. Niinpä hän tiedusteli minulta useaan otteeseen, ettei vain ollut humalassa. En jäänyt seuraamaan asemalla minkälainen oli vastaanotto; ukko kyllä haiskahti aika lailla viinalta.

Meille tuli vieraita heti perjantai-iltana, ja miehen työkaverin juttuja kuunnellessa alkoi tuntua siltä etten ehkä sittenkään ole ollut riittävän pitkään poissa.. Lauantaiaamuna luulin heränneeni varhain. Ulkona oli hämärää, tuntui mahdottomalta sanoa mitä kello oli. Yllätyin että se oli jo yli kymmenen. Lauantaipäivä menikin sitten eläinlääkärissä. Toinen kissoistamme (ei se viimeksi matkustanut) oli saanut jostain parin-kolmen sentin haavan kylkeensä. Emme keksineet missä sisäkissa olisi satuttanut itsensä. Haava ei vuotanut mutta näytti siltä että saattaisi kaivata ompelua. Harmiksi päivystävällä eläinlääkärillä oli samanaikaisesti puolet Tampereen koirista ties minkä vaivojen kanssa, joten odotellessa meni tunti poikineen. Kissa sai neljä tikkiä, antibioottikuurin ja joutuu reppana käyttämään pari viikkoa kauluria ettei pääse itse hoitamaan haavaansa. Nuorempi kissa ehti jo iloita kotiin pääsystä ja on nyt aivan järkyttynyt kun toinen törmäilee kaulurin kanssa pitkin nurkkia.

Lauantai-iltana tapasin luonnonsuojelukavereita. Oli kiva tulla kotiin. Sunnuntaina kävimme tutustumassa uuteen vegaaniravintolaan. Asiakkaita riitti sunnuntaina niin että palvelu kesti aikansa, mutta eipä onneksi ollut kiire. Jouluostoksillakin hiukan poikkesimme, ja illalla hain joulutunnelmaa lahjoja paketoiden. Onneksi tulin tehneeksi täsmäiskun Stuttgartin joulumarkkinoille ennen lähtöä.