Nettivankeus

Voi rähmä! Eilen tuli kirje nettifirmalta, että tilaamani nettiyhteyden peruuttaminen ei ole enää mahdollista, koska olen sopinut yhteyden pikaisesta toimittamisesta eikä kahden viikon peruutusoikeus siten päde. Taisin rastittaa sopimuslomakkeesta rastin "toimitus mahdollisimman nopeasti" ymmärtämättä mihin se sitoo. Samassa kirjeessä kerrottiin että nettiyhteys on muka kytketty jo viime viikolla. En ole kuitenkaan saanut vielä edes DSL-boksia kotiin, joten jos yhteys on kytketty, ei siitä ole minulle ollut mitään iloa. Kun tilauksen tein, puhelimessa myyjä kertoi että toimitus kestää kolme viikkoa. Pari päivää sitten sain kirjeen, että minun pitäisi olla kotona avaamassa ovi kytkennän tekevälle teknikolle 26.10. Myös palveluntarjoajan nettisivuilla, jossa on mahdollisuus seurata tilauksen etenemistä, mainitaan toimituspäiväksi 26.10. Vaikka siis olisin mennyt tyhmyyksissäni nopeaa toimitusta toivomaan, ei näin ole tapahtunut. Peruin tilaukseni kahden viikon irtisanomisaikana, joten homman pitäisi mielestäni olla sillä selvä. Lisäksi joudun perumaan nettiyhteyden itsestäni johtumattomista syistä, eli muutan asunnon homeongelman vuoksi, ja uudessa kämpässä on jo nettiyhteys. Jo on ihme ellei tämä riitä perusteeksi yhteyden perumiseen. Kirotut saksalaiset ja heidän kahden vuoden määräaikaiset sopimuksensa! ;) En kyllä viitsi maksaa kahta vuotta nettiyhteyttä jota en tarvitse enkä käytä. Tammikuun jälkeen ehkä tarvitsenkin jos ja kun edessä on taas muutto, mutta se on sitten asia erikseen. Hitto että pitää tämäkin asia taas kantapään kautta oppia... Olisi kannattanut luettaa rivien välitkin sopimuksesta jollain saksalaisella kolleegalla eikä taas minnatyyliin ylimalkaisesti luottaa omaan kielitaitoon ja siihen että asiat kyllä järjestyvät.. No raportoin miten asia etenee. Kirjoitin firmalle mielestäni erinomaisen perustellun sähköpostin tilanteen selittäen.

Internet on kyllä kaikissa muodoissaan varsinainen aikasyöppö. Pitäisi oppia työpäivän aikana lukemaan sähköpostit vaikka pari kertaa päivän aikana ja muuten pistää posti kiinni. Muutenhan se on pakko käydä lukemassa aina heti kun uusi posti pamahtaa laatikkoon, mikä vaikeuttaa olennaisesti keskittymistä mihinkään pitkäjänteiseen työhön. Uusin villitys on Naamakirja eli Facebook, johon minäkin menin liittymään kun houkuteltiin. Se on vissiin englantilaisten yliopisto-opiskelijoiden yhteydenpitokanavaksi tehty nettisovellus, joka on sittemmin levinnyt muuhunkin käyttöön. Vastaava ilmeisesti enemmän työelämän tarpeisiin tehty sovellus on LinkedIn. Joku on kuvaillut Facebookia sähköiseksi ystäväkirjaksi. Sinne voi siis laittaa oman kuvansa ja kertoa harrastuksistaan ja opinnositaan ja mistä nyt tykkää, ja kutsua kavereitaan liittymään mukaan. Kavereille voi sitten jättää viestejä heidän sivulleen, omaa statustaan voi päivittää esim. "Minna on nyt väsynyt" tai "Minna koittaa nyt tehdä töitä". Lisäksi palvelussa on hassunhauskoja sovelluksia: voit ryhtyä vampyyriksi ja pureskella kavereita niin että vampyyrisi vahvistuu, tai voit testata kuinka hyvin elokuvamaku osuu yksiin kavereiden kanssa.

Uusia sovelluksia Naamakirjaan tuntuu tulevan lähes päivittäin. Kartalle voi merkitä missä on matkustellut tai tehdä testin joka kertoo kenen kaverin kanssa ollaan eniten samannäköisiä. Voi herraisä. Nyt kun tämän kaiken kirjoittaa tähän näkyviin, ei touhussa näytä minusta olevan mitään järkeä. Aikaahan tähän saa kulumaan ihan rajattomasti, kun käy katsomassa mikä kavereiden status kulloinkin on, kuka on kaveri kenenkin kanssa jne. Taidan olla liian vanha tähän touhuun. Tai sitten olen vaan katkera kun minulla ei ole kymmeniä nettikavereita.. Onko touhulla oikeasti muuta tarkoitusta kuin esitellä omaa verkostuneisuuttaan ja suosiotaan: minä olen kaveri tämänkin julkkiksen kanssa? Tai julistaa kuinka hyvä ihminen olen kun kannatan nettiyhteisössä ainakin kolmeakymmentä eri maailmanpelastusaatetta?

Vihreässä Langassa oli hiljan juttu, jossa arvioitiin eri puolueiden näkyvyyttä Facebookissa. Vihreät taisivat olla aika vahvoilla ja keskustelua kehuttiin vilkkaaksi. En ole vielä oikein oivaltanut mitä käytännön merkitystä sillä on, jos Facebookissa julistan olevani vaikka Reilun Kaupan kannattaja. Miten tämä heijastuu reaalimaailmaan? Facebookin aatteiden kannatuslukemat kun eivät ole mikään virallinen adressi tai kansanäänestys. Tekevätkö ihmiset, jotka ilmoittautuvat aatteiden kannattajiksi, jotain myös ihan oikeasti asian eteen? Mitä se mihinkään vaikuttaa, vaikka miljoona ihmistä Facebookissa kannattaisi Reilua Kauppaa... En ole innostunut rekrytoimaan ihmisiä hyvien aatteiden kannattajiksi, vaikka itse olenkin muutamaan liittynyt ennen kuin kriittisyys nosti päätään. Sittemmin liityin myös muutamiin ironisiin ryhmiin, kuten "Kun olin sinun iässäsi, Pluto oli vielä planeetta" :) Ei ole siis rekrytointipisteitä ropissut Facebook-tililleni. Olenpa huono ihminen...

En tietenkään ole ainoa joka epäilee Facebookin mahdollisuuksia mullistaa maailma. Naamakirjasta on tehty myös parodia Arsebook, siis peppukirja :) Se on käytännössä vain yksi nettisivu, joka ulkoasultaan muistuttaa Facebookia, mutta jonka tehtävää on kuvattu hiukan toisenlaiseksi: täällä voit vapaasti levittää juoruja vihamiehistäsi jne. No niin, taas tuhraantui aikaa netissä netin ajantuhlauksen valitteluun. Olisinko niin radikaali että unohtaisin koko Naamakirjatouhun..? Jotenkin epätoivoista yrittää roikkua mukana kaiken maailman uusissa villityksissä.