maanantai, 15. lokakuuta 2007

Homma toimii!

Valitin aikaisemmin ongelmasta päästä eroon nettiyhteydestä jota en tarvitsekaan. Asia ei vielä ole edennyt, firma pitää kiinni pykälästä jonka mukaan olen nopeaa toimitusta toivomalla luopunut oikeudestani sopimuksen perumiseen tavanomaisen kahden viikon kuluessa. Vika on periaatteessa minussa. Jos olisin lukenut toimitusehdot, siis sellaisen pitkän litanian kaiken maailman pykäliä joita ei kukaan koskaa lue, olisin tiennyt tämän. Mutta kyllä ihmistä pitäisi varoittaa siinä yhteydessä että kun ruksittaa tilauksesta kyseisen kohdan, ettei sitten voi enää tulla katumapäälle. Huijausta minusta. Ei kelpaa että muuto johtui minusta riippumattomista syistä. No, lähetin meilin pankkiin ja kysyin voinko kieltää maksusuoritukset kyseiselle firmalle. En ole vielä saanut vastausta. En tiedä mitä siitä seuraisi jos kieltäydyn maksamasta, joudunko ulosottoon :)


Toinen juttu minkä halusin perua on kansalaisopistolla aloittamani saksan kurssi. Jotain taisin tästäkin rutista jo aikaisemmin. Opettajan tyyli ei vain sovi minulle, ja tehokkaan oppimisen kannalta ryhmä on liian iso, jotta siellä voitaisi käsitellä kunkin tarpeita ja ongelmakohtia. Lisäksi siellä on muutama moottoriturpa jotka ovat äänessä koko ajan, eikä opettaja tehnyt elettäkään sen eteen että olisi jakanut puheenvuoroja jotenkin tasaisemmin, vaan tuntui kannustavan päinvastoin näitä puheliaita entisestään. Opettaja on sellainen keski-ikäinen mahakas mies, jota kohtaan tuntemani antipatia tiivistyy sanaan "omahyväinen". Hän kuvittelee olevansa maailman viisain ihminen eikä kyllästy kertomaan kaiken maailman tarinoitaan. Tämä nyt ei ollut minun kurssini. Minun pitäisi vaan käydä vaikeita kielioppikohtia itsekseni läpi, ja loppu hoitunee ajan kanssa kieltä käyttämällä. Lähetin sähköpostin kansalaisopistolle ja kysyin voisiko kurssista saada rahat takaisin tai käyttää kurssimaksun johonkin toiseen kurssiin. En uskonut tämän olevan mahdollista mutta kokeilin kuitenkin, kun satasen kurssimaksu ei ihan pikkujuttu ole. Sain heti tänään vastauksen, että minut on poistettu kurssin osallistujaluettelosta ja kurssimaksu palautetaan tililleni parin viikon sisällä. Ihanaa että joskus asiat luonnistuvat helposti!

2 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Jos tuohon asuntoon seuraavaksi muuttavat tarvitsevat nettiyhteyttä, luulisi heidän voivan ottaa nimiinsä sopimuksesi. Kannattaisi ainakin ilmoittaa tästä vuokranantajalle (hän voi sillä markkinoida asuntoa - jos joku ei niin välittäisi homeesta sen jälkeen).

Minna kirjoitti...

Heippa,
ei huono idea, mutta en viitsisi enää olla ent. vuokraisäntään yhteydessä, kun sieltä pois pääsin. Ja tyypin tuntien hän ei ajatuksesta innostuisi, kun asunnossahan on se langaton netti, jota koneeni ei tosin löytänyt ja josta tämä soppa siksi alkoi :) Sain pankista viestin joka pitää tulkata paremmassa vireystilassa, kun siinä oli kaikenlaista tilisiirto- ja suoraveloitussanastoa. Mutta saattaa olla mahdollista että kiellän maksut ko. firmalle :)