Saunapoliisi!

Kokemuksia saksalaisesta saunasta, osa kolme. Kävin reippaana tyttönä vatsa-peppu-reisi -jumpassa. Oli tehokasta ja totesin että ihan turha käydä punttisalilla pelleilemässä, jumppaan vaan niin läski palaa. Vaikka kai se laiteharjoittelu on selkävaivaiselle kohdennetumpaa. Venyttelyä ei näköjään jumpan jälkeen täällä juuri harrasteta. En osaa lähteä kuntoilemasta näemmä saunassa käymättä. Nyt täällä ei enää ole niin hikiset kelit, niin että on ollut kiva päästä lämmittelemään. Mennessäni tänään suihkun kautta saunaan ilmoitti vanhempi nainen, että "teidän on kuivattava itsenne huolellisesti ennen saunaan tuloa, siinä oven ulkopuolella on ohjeet". Äsch. Olen ohjeet kyllä tavannut mutta saunassa käynti on suomalaiselle sen verran rutiinia, ettei tullut mieleen kuivata itseni ensin. No maassa maan tavalla, ajattelin, enkä vetänyt hernettä nenään vaan kiitin vinkistä. Sain etikettivirheen osin anteeksi ulkomaalaisuuteni takia, ja taisin saada hiukan krediittiäkin kun kerroin että olen Suomesta ja meillä saunotaan hiukan eri tavalla :) Saunapoliisi äityi tästä päivittelemään, kuinka ranskalaiset saunovat vaatteet päällä (vai olikohan se uimapuvussa..?)

Jatketaanpa nyt sitten elokuvaelämystenkin raportointia. Se Perfume viime viikonloppuna oli aika erilainen kuin ajattelin. Kuvittelin että se olisi sellainen melko yltiöromanttinen pätkä, mutta se osoittautuikin mustaksi komediaksi, tai sellaisena minä sen ainakin katsoin. Mutta yllätys oli positiivinen. Ajatus siitä kuinka viettiemme ja aistiemme vietävänä olemmekaan on kiehtova. Olen itsekin mielestäni aika haju- ja tuoksuherkkä. Minusta on ihana nuuhkia kadulla kahviloiden ja leipomojen ovista tulvivia tuoksuja, tai ihmisiä jotka ovat annostelleet parfyymia reippaalla kädellä, ja miettiä mihin he ovat menossa illanviettoon. Kissojen tuoksu on mysteeri. Vaikka on tarkemmin ajatellen hiukan ällöttävää miten kissat käyvät hiekkalaatikolla ja nuolevat sitten takapuolensa jne, mutta niiden turkki tuoksuu aina ihanalta, sellaiselta lämpimän raikkaalta.

Eilen illalla tulin katsoneeksi kaksi elokuvaa, ja pakkomielteisenä suorittajana katsoin niiden kaikki lisämateriaalitkin, mistä johtuen kello taisi olla puoli neljä kun menin nukkumaan. Elokuvat olivat saksalais-turkkilainen Gegen die Wand eli Päin seinää, ja saksalais-kenialainen Valkoinen masai. Molemmat olivat sellaisia epätavallisia rakkaustarinoita, joissa ei kummassakaan ollut varsinaisesti onnellinen loppu, mutta joista jäi kuitenkin hyvä mieli. Valkoinen masai perustuu tositapahtumiin, itävaltalaisen naisen omaelämäkertaan. Minusta elokuva kuvasi aika luontevasti kulttuurieroja joita voi kuvitella tulevan vastaan, kun eurooppalainen kaupunkilaisnainen muuttaa afrikkalaisen heimosotilaan perässä savimajaan... Aika ekstremeä. Sitkeä nainen kun kesti neljä vuotta. Toinen elokuva tuntui osuvan lähemmäs kotipesää. Saksassa on paljon turkkilaisia maahanmuuttajia, jopa niin että maata voisi sanoa kaksikieliseksi ja -kulttuuriseksi. Minä en ole päässyt turkkilaisiin tutustumaan muuten kuin hiukan kielikurssilla ja mitä nyt olen pari kertaa syönyt falafelia :) Mutta en osaa arvioida onko turkkilaisten elämä edelleen sellaista, että isät määräävät esimerkiksi keille tytöt naitetaan. No, varmaan löytyy sekä hyvin perinteisiä että hyvin liberaaleja perheitä.

Se hyvä puoli tässä yksin asumisessa on, että saan valkata "tyttöleffoja" ihan rauhassa. Muuten niitä ei meillä kovasti katsota. Ihan mielelläni pidän taukoa kauhu- ja toimintaleffoista, vaikka odotankin kovasti että The Bourne Ultimatum tulee täällä ensi-iltaan :) ja toivottavasti myös originaaliversiona johonkin teatteriin. Epistä, että Suomessa ensi-ilta oli aikaisemmin. Vietin taas aikaa videovuokraamon valikoimaa katsellen ja listasin mielessäni kymmenkunta elokuvaa jotka haluaisin katsoa lähiaikoina, muutama niistä saksalainen. Täksi illaksi valkkasin kuitenkin Good Will Hunting -leffan, hemmottelua englanniksi. Olen nähnyt sen ainakin pari kertaa mutta viime kerrasta on jo vuosia aikaa. Se on pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa, varmaan sen takia kun Matt Damonin naamalla varustettuja julisteita on uuden Bourne-leffan takia joka puolella. Damon on aika suloinen uransa alussa. Ja ehkä kuvittelen samaistuvani yhteiskuntaan sopeutumattoman neron rooliin ;)

En tiedä pitäisikö seuraavaa paljastaa julkisesti, mutta paljastanpa kuitenkin kun en hirveästi itsekontrollia omaa. Luen parhaillaan kirjaa "Writing your dissertation in 15 minutes a day". Saksalainen superväikkärintekijäkollega puhui siitä ja jäin koukkuun. Hänelle en kyllä kerro kirjaa lukevani, onneksi ei ole pelkoa että hän lukisi sen täältä suomeksi. Kirja ei ole ollenkaan niin typerä miltä otsikko kuulostaa, kirjoittajan tarkoitus on vain ollut houkutella lukijoita (pelkäänpä että se monessa tapauksessa toimii päinvastoin, luotaantyöntävästi). Olen nyt kirjassa puolivälissä enkä siitä nyt mitään suuria uusia oivalluksia ole saanut. Periaatteessa kirjaan on koottu sellaisia kirjoitusohjeita jotka jokainen vähänkään kirjoittanut kyllä tietää, mutta ne täytyy silti kuulla tai lukea jonkun muun sanomana, jotta palautuvat taas mieleen ja siirtyvät toivottavasti käytäntöön.

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista kirjoitusblokkia. Kuten näkyy, tekstiä syntyy varsin vaivattomasti. Minulle ei ole mikään ongelma kirjoittaa viittä tai kymmentä sivua päivässä, en pelkää juuri (vielä) edessä häämöttävää väitöskirjan takarajaa enkä sitä että lopulta koossa pitää olla kirjan verran tekstiä. Ongelmani ovatkin hiukan erilaisia kuin mihin kirja tarjoaa ohjeita, mutta siitä on ollut se hyöty että olen tiedostanut tämän paremmin. Ehkä yksinkertaisuudessaan paras neuvo kirjassa on, että "kirjoita ensin". Eli kirjoittamista on helppo lykätä kaikenlaisen puuhastelun nojalla, mutta tavaksi pitää ottaa kirjoittaa joka päivä vaikka tietty sivumäärä tekstiä, ja vasta sitten siirtyä muihin puuhiin. Paljon muitakin hyvin käytännön neuvoja kirjassa on, en sitä nyt enempää ala tässä referoimaan. Minun ongelmani on ehkä se, että olen laiska. Haluaisin saada tekstin kerralla valmiiksi. Mutta minun kertaalleen kirjoittamani teksti ei vielä ole valmista - jonkun muun kohdalla näin voi olla. Tekstin muokkaaminen on minusta inhottavaa, enkä oikein tiedä miten sen tekisin. Pitäisikö muokata aikaisempaa versiota tekstistä copy-paste -tyylillä, vai kirjoittaa kokonaan uusi versio alusta asti? Jälkimmäinen olisi varmaan hedelmällisempää. Tällaisista tutkijat työn arkistsa käytännöistä ei missään juuri puhuta. Kai siksi, että jokaisen on löydettävä lopulta oma työskentelytapansa. Toisilta se käy helpommin kuin toisilta...

Minusta tuntuu jatkuvasti että on vielä liian aikaista alkaa kirjoittaa varsinaista väikkäritekstiä, kun ei juuri ole empiiristä aineistoakaan kasassa. Niinpä lähinnä luen ja kirjoitan sekalaisia muistiinpanoja ja mietteitä. Mutta kirjoittaminen on ajattelua, joten ajatuksia pitäisi työstää systemaattisemmin kirjoittamalla, vaikkei näin syntyneitä tekstejä sellaisenaan väikkäriin laittaisikaan. Niistä syntyneillä ideoilla on käyttöä myöhemminkin. Eikä oma olo ehkä tuntuisi niin riittämättömältä kun saisi jotain konkreettista aikaan (tutkijan työssä se konkreettinen tuotos on tiedostoja ja tekstiä tietokoneella...) Jälleen kerran erään ystävän kanssa keskusteltuani ja mainittua kirjaa luettuani olen kypsynyt siihen ajatukseen, että lukeminen ei maailmasta lopu. Minun ei tarvitse olla lukenut kaikkea mitä yhteiskunnasta on sanottu Aristoteleesta alkaen voidakseni ryhtyä keräämään väitöskirjan tutkimusaineistoa. Lukeminen on itse työn tekemisen lykkäämistä, ja sitä voi harjoittaa rinnan muun työn kanssa. Minulla on melko selkeä ajatus siitä mitä olen tekemässä, vaikkei tarkentunutta tutkimuskysymystä olekaan. Tai ei ole yhtä kysymystä, vaan monta. Mutta tutkimuskysymyshän kirjoitetaan lopulliseen muotoonsa viimeisenä, joten olisin hyvinkin kypsä ryhtymään keräämään dokumenttiaineistoa ja tekemään haastatteluja. Tämä tyttö ryhtyy pian kenttätöihin!