Oritarhassa taas

Takana pitkä viikonloppu Espanjassa. Anoppilassa syötettiin ja juotettiin hyvin kuten arvata saattaa. Lauantaina oli ne häät. Oli kiva nähdä kun siippa soitti kitaraa yhdessä muiden kanssa, en ole nähnyt hänen soittavan kuin soolona. Soittivat kirkossa häämarssin, jonkun toisen biisin kun sormuksia vaihdettiin ja vielä kolmannen kun hääpari marssi ulos kirkosta. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea kuten aina, ja kovasti onnellisilta näyttivät. Hääjuhlissa riitti väkeä, tanssittiin macarenaa ja lambadaa ja tiputanssia ja ties mitä, ja sunnuntaina siipalla meni puoli päivää sängyn pohjalla kankkusesta toipuessa. Minä heräsin hiukan päänsärkyisenä mutta anopin keittämän sumpin jälkeen olin taas uusi ihminen :)

Sunnuntaina minut yllätettiin ja vietimme minun syntymäpäivääni ennakkoon, pöytä oli koreana ja sain lahjojakin. Siipalta extempore käsin kirjoitetun lahjakortin joka oikeuttaa kyplyläviikonloppuun. Hmm.. Joo, ei meillä lahjoja hirveästi etukäteen suunnitella. Anopilta sain sarjakuvahahmopyjaman :) Tulee kyllä käyttöön kun Saksassa yöt ovat kylmiä. Siipan toiselta veljeltä tyttöystävineen sain auringonkukkakorusetin, kaulakorun ja korvikset. Ja toiselta Moleskine-muistikirjan. Olinpas sentään tyytyväinen kun tiesin mikä se on: veli kun tuntuu aina olevan perillä kaiken maailman trendeistä. Muut eivät olleet kuulleet Moleskine-muistikirjoista.. Sellaiseen on vissiin Hemingway ja kumppanit aikanaan raapustelleet :) Joku tutkijakolleegakin taisi taannoin kehuskella kirjoittavansa Moleskineen. Minun muistiinpanoni ovat toistaiseksi hajallaan erinäköisissä ruutuvihoissa ja tiedostoissa koneella. Kyllä nyt kelpaa vilautella Moleskinea :)

Mutta olipas mukava pitkä viikonloppu, Espanjassa oli vielä hellettä. En taas päässyt työjutuilta kokonaan välttymään. Päässä tuntuu pyörivän niin kaikenlaista että tärkeätkin asiat unohtuvat. Niinpä minulla oli abstrakti, eli sellainen esitelmäehdotus, lähettämättä yhteen konferenssiin, ja viimeinen päivä oli lauantaina. Appiukko saattoi minut sitten läheiseen nettikahvilaan, ja siellä reilussa tunnissa naputtelin tekstin. Surkea siitä tuli, kiireessä kun tekee, yritin laittaa mukaan ihan liikaa asioita. Mutta tulipa lähetettyä. Laitoin siitä kopion täkäläiselle proffalle kun häneltä tuli muistutusviesti konferenssista. Vastaus oli että abstrakti oli pitkä ja raskassoutuinen mutta sisältö ok, eli hän oli toiveikas sen suhteen että esitykseni tulisi hyväksytyksi. Kunhan sanoi.. Ehkä tuo pitäisi ottaa positiivisena palautteena (ja olla kiitollinen että sain jotain palautetta!) mutta kummasti jumitan tuohon raskassoutuinen-sanaan.. Huomenna tapaan kakkosohjaajan, meillä pitäisi olla paljon puhuttavaa kun viime viikolla lähettelin hänelle kaiken maailman dokumentteja: kirjallisuusluettelon, alustavan aikataulun, haastattelurungon, urasuunnitelmapaperin joka tarvitaan EU:lle raportointia varten ym. Puoli vuotta takana ja edelleen olen tutkimussuunnitelman laatimisvaiheessa... Gosh! (Viittaan Napoleon Dynamite -elokuvaan ja suosittelen.)

Niin, takaisin oritarhaan. En muista kirjoitinko jo joskus aikaisemmin Stuttgart-nimen juurista. Se tulee alunperin sanasta Stutengarten eli oritarha, ja siihen tietämykseni sitten loppuikin :) Jotain kuninkaallisia heposia täällä on vissiin ollut. Nyt kaupunkikuvaa koristavat erinäköisiksi maalatut hevospatsaat. Ensi lauantaista lähtien tarkastelen Oritarhaa taas hiukan eri vinkkelistä, nimittäin edessä on muutto, huoneesta vuokrakämppään. Asunto on kaksio, kauempana keskustasta kuin tämä ja kalliimpi kuin ajattelin, mutta siinä on paljon hyviä puolia. Vuokraan sen suoraan yksityiseltä, eli ei tarvitse maksaa välityspalkkiota. Kämppä on 50 metrin päässä metsänreunasta ja toisella puolella, talojen välissä on puutarha, josta osa on vain meidän käytössä! Ihan läheltä kulkee kaupunkijuna, kauppoja joka lähtöön on kävelymatkan päässä ja keskustaankin kävelee ehkä puolessa tunnissa.

Asunto on kaksio, siellä on neljä sänkyä ja kahden hengen vuodesohva, eli kylään mahtuu. Ja keittiö ja kylppäri vain meidän käytössä! Kalustukseen kuuluu myös radio ja telkkari, kivaa. Voin seurata maailman tapahtumia ja kuunnella radiota aamukahvilla. Ja langaton nettiyhteyskin pitäisi olla. Ainoastaan se hiukan arveluttaa kun asunnosta mennään suoraan ulos (eli välissä ei ole rappukäytävän ovea), että karkaavatko kissat heti tielle ja auton alle tai metsään ikuisiksi ajoiksi.. No pitää olla tarkkana. Toinen mikä arveluttaa on se että tuleeko käytyä punttisalilla kun sinne tulee enemmän matkaa. No pitää vaan koettaa olla reipas, kun menin vuoden jäsenyyden maksamaan. Mutta ihanaa että siippa ja kissat ovat viimein tulossa! Siippa suunnittelee harrastavansa täällä kaiken maailman ekstremeurheilua. Minä suunnittelen koti-iltoja, kulttuuria ja nähtävyyksiä :) Muutto on edessä jo tulevana lauantaina kun vuokraaja ei tietenkään halua pitää asuntoa ilman vuokralaista kauempaa kun on pakko. Minä suostuin, kun muutan kovin mielelläni omiin oloihini. Ja iskä ja veli tulevat jo lokakuussa käymään, kivaa.

Kaikesta kivasta huolimatta ajatukset pyörivät jatkuvasti samaa rataa: miksi olen täällä, mitä oikein haluan, onko minusta väitöskirjan tekijäksi kun pitäisi olla niin pirun itsenäinen, onko tässä mitään järkeä, olisinko paljon onnellisempi jos tekisin jotain ihan muuta, mistä väikkärissäni oikein on kysymys, kuinka paljon siihen saa ja pitää kirjoittaa omaa persoonaansa jne. Jotenkin on koko maailmankatsomus ja oma paikka maailmassa hukassa. Jos koko akateeminen maailma on pelkkää maineen ja kunnian perässä juoksemista, kuten joskus vaikuttaa, niin mitä hittoa teen täällä?! On pakko jaksaa uskoa että omilla tekemisillä voisi edes jossain pienessä mittakaavassa olla jotain merkitystä, muuten putoaa koko touhulta pohja pois. Taas lentokentillä ja koneen ikkunasta elämä tarkkaillessa oma rooli tuntuu asettuvaan mittakaavaan: kaikki tässä maailmassa pyörii kuluttamisen ympärillä, eikä sitä heilauteta yhdellä väitöskirjalla. Ja pitäsikö edes - kas siinä ongelma. Kuka oikein tietää miten tätä elämää pitäisi elää? Voisi olla lohduttavakin ajatus ettei koko maailman taakkaa tarvitse tunkea yhteen väitöskirjaan, jos sen osaisi ottaa niin... Mutta jos väikkärin keskeinen käsite on ympäristökansalaisuus, tuntuu että se taakka tulee siinä mukana. Äh, olisi pitänyt opiskella vaikka biologiaa ja alkaa tehdä väitöskirjaa jostain vesikirppujen lisääntymisestä, niin ei ihan joka välissä tarvitsisi palata kysymykseen siitä mikä on ihmisen paikka tässä maailmassa.