Aamulle herätessä vasen silmäluomi oli sinipunainen ja turvoksissa, ja oikeassa reidessä oli kutiava patti. Olin yöllä joutunut näkymättömien ja äänettömien saksalaishyttysten iskun kohteeksi. Mistä lienevät tiensä sisälle löytäneet.
Näin S-bahnin asemalla mainoksen autojen yhteiskäytöstä ja tutustumisviikoista ja surffailin putiikin nettisivuilla. Homma kuulostaa hyvältä ja tämä saattaisi olla toimiva välimuoto siipan autohaaveiden ja minun oma auto on tarpeeton -näkemykseni väliltä. Pitää maksaa pieni kertaluonteinen liittymismaksu ja takuusumma, jonka saa takaisin ellei ole törttöillyt, kun eroaa yhteisöstä, ja vielä muutaman euron kuukausimaksu. Plus sitten autoista tyypin ja käytön mukaan. Mutta käyttö on paljon edullisempaa kuin auton vuokraaminen, ja edullisempaa kuin oman auton seisottaminen pihalla tyhjän panttina. Käytettävissä on erikokoisia henkilöautoja, pakettiautoja tarpeen mukaan, ja muutama avoautokin - voi sitten sitäkin kokeilla kerran elämässään jos tuntuu tarpeelliselta ;) Mietin että pitäisikö mennä saman tien liittymään, niin voisin kokeilla lainata auton jo lauantaina muuttoa varten, ja käydä samalla isommilla ruokaostoksilla niin ei tarvitse aina raahata ruokaostoksia jalkaisin.. Ja sitten voin seuraavan kerran ottaa auton kun haen siipan ja kissat kentältä jne. Lähin noutopaikkakin näytti olevan uuden kämpän lähellä. Onkohan siellä parkissa olevat autot kovin kysyttyjä?
Tänään muutin jo osoitteeni kahden maan postiin. Se onnistui netin kautta Saksassakin, kunhan sain hiukan apuja oikean hakusanan löytämisessä :)
Ai hiisi - mutta lauantainahan on just Autoton päivä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Meillähän on nyt se lahjoitusauto... Ihan hyvin ollaan vielä kuitenkin kuljettu busseilla ja kävelty lähikauppaan eli ainakaan ihan heti ei olla laiskistuttu kokonaan auton käyttöön.
Mitä nyt harjoiteltiin TAYS:n synnytysvastaanotolle menoa (synnytysvalmennus) ja Diego kulkee nyt autolla töihin (tosin työkaveri kyydissä! huom huom :)) jos kutsu käy... Vaikka eipä sillä synnytykseen lähdöllä ole kuulemma juuri koskaan niin kiire etteikö Hermiasta bussillakin ehtisi tulla kotiin ja ajaa sitten sairaalaan...
Toivottavasti auto ei vaan simahda Tampereen ja Vammalan välille ratkaisevana päivänä... :) Ensi ke kokeilemme sinne ajoa, siellä on tutustumisilta.
Niin että tämä oli sarjassa autotunnustuksia. Auton yhteiskäyttö kuulostaa kätevältä ja hyvältä!
Huh, lähtö alkaa olla lähellä..! Lykkyä! Espanjassa kun oltiin, käytiin kattomassa yhden siipan kaverin kaksikuista tyttöä, suloinen otus. Äiti kertoi juurtajaksain synnytyskertomusta, kaikki oli mennyt kivasti. Hän oli vielä meinannut lapsiveden tultua lähteä kävelten sairaalaan, mutta matka aoli useampi kilometri ja päivä helteinen, joten oli sitten taipunut autokyytiin :)
Kävin sitten tänään liittymässä autojen yhteiskäyttöön ja varasin saman tien auton muutamaksi tunniksi huomiselle. Eli huutia autottomalle päivälle :( Jänskättää: uusi kämppä, ekaa kertaa autolla Stuttgartissa, vieras autokin vielä ja siihen pitäisi ensin päästä sisään sirukortilla ja pin-luvulla :) Niin aikaansaava olin että tilasin saksalaisen kännyliittymänkin tänään, kun alkaa Saunalahden roaming-laskut olla turhan isoja. Ei tähän mennytkään kuin puoli vuotta :)
Lähetä kommentti