Haista home!

Ei ole minulle kovin tavallista, ettei töistä huvita lähteä kotiin. Yleensä se on juuri toisinpäin: tekisin työtkin mieluiten kotona. Mutta nykyiseen kämppään ei huvita iltaisin palata. Murheellista. Ei se mitään ettei pesukone toimi. Luotan siihen että sanansa mukaan vuokraisäntä hommaa korjaajan ja muutaman päivän päästä kone on toiminnassa. Ei sitä pesukonetta nyt joka päivä muutenkaan tarvitse. Isompi murhe on se ettei nettiyhteys toimikaan. Nimittäin siippa ei nyt sitten voikaan tulla tänne etätöihin ennen kuin nettiyhteys on kunnossa, hän ei siis tulekaan ensi viikolla. Tilasin yhteyden eilen, mutta sen toimitus kestää kolme viikkoa.. Kaupungissa on paikkoja joissa pääsee ilmaiseksi langattomaan nettiyhteyteen, kuten yliopiston tilat tai Starbucks-kahvilat. Mutta siippa ei voi tehdä töitään niin.

Se minkä vuoksi ei huvita töistä mennä kotiin on home. Kämppä haisee homeelle. Ilma ei vaihdu, eikä se siitä enää auta, kun kosteus on pesiytynyt pitkän ajan kuluessa rakenteisiin. Vuokranantaja ei jostain syystä maininnut moisesta pikkujutusta mitään.. Kun kävin katsomassa asuntoa, se oli juuri siivottu, oli kaunis lämmin päivä ja kämppää oli tuuletettu nähtävästi koko päivä kaikki räppänät auki. Hajua ei siis huomannut, enkä tutkinut kylppäriä ja keittiötä niin tarkkaan että olisin huomannut kosteusvauriot. Kun ei tullut mieleen.. Voi paska. En ole vielä jaksanut ottaa tätä puheeksi vuokraisännän kanssa, kun olen jo käynyt narisemassa etteivät avaimet sovi portin lukkoon, pesukone ei toimi eikä netti. Kerään paukkuja viikonloppuun. Eilen menin töiden jälkeen spontaanisti elokuviin, tänään kävin punttiksella ja saunoin siellä kaikessa rauhassa ettei tarvitsisi tulla ”kotiin”.. (Elokuva oli sneak preview eli etukäteen ei tiennyt mikä ensi-iltaan tulossa oleva elokuva näytetään. Se oli Superbad, ei ihan maailman huonoin teinikohellus.)

Päätös on kokolailla kypsä: tähän läävään en jää. Ei tämä kosteusongelma mihinkään poistu. Pelkään nyt jo että kaikki vaatteeni haisevat homeelta mutten enää itse huomaa sitä. Reippaampi ihminen olisi heti ongelman huomattuaan nostanut mekkalan. Olen huono mekkaloimaan. Olen kyllä sitä mieltä että maksoin kuukauden vuokran kämpästä jossa piti olla toimiva pesukone ja nettiyhteys ja jossa voisi hengittää saamatta homeen takia poskiontelontulehdusta... Vuokranantaja saa luvan maksaa osan vuokrasta takaisin. Haistan vain vaikeuksia, kun esitän tämän vaatimuksen. Jotenkin tyypistä saa sellaisia viboja, vaikka muuten ihan ok onkin. Mutta kyllä yli kolmikymppisen naisihmisen pitäisi pystyä pitämään kiinni oikeuksistaan, vaikka sitten saksaksi!

Jostain syystä päässä on viime aikoina pyörinyt Miljoonasateen biisin ”Voipallo” sanat:

”Elämä on kurja loukko avaruuden laitamilla.

Elämä on kissanhiekkaa arjen pesuvadissa.

Mä sanon sulle kuule, kyllä täällä tylsää ois

jos ei jokainen meistä joskus räjäyttäisi likaa pois.

Siis pyyhi kyyneleet nuo, laula ja juo. Kyllä meillekin voipallon elämä tuo.” :)

Ei huvita taas alkaa asunnonhakuun ja muuttamaan, mutta eipä auta muukaan. Ihan kuin täällä yksinäisenä ei olisi muutenkin jo riittävän surkeaa – pitää vielä muuttaa homeiseen asuntoon :) Tunnen itseni harvinaisen typeräksi: kai kosteusongelma olisi pitänyt huomata kämppää katsoessa. Päähäni ei mahdu kuin pari kriteeriä ilmeisesti kerralla: annoin puutarhan ja metsän läheisyyden viekoitella. Puutarhasta ei juuri tähän aikaan vuodesta viitsi nauttia kuin ikkunasta katselemalla. Se on vielä vihreä, mutta sen verran koleaa on jo, ettei ulkona huvita istuskella. Ja tällä viikolla kun olen tullut kotiin on ollut jo pimeää, joten ei ole ollut metsäänkään asiaa. Äh. Ehdin jo touhuissani kirjoittamaan vinon pinon kortteja ystäville uusien yhteystietojen kera. Mutta ne odottavat vielä kassissa postimerkkejä. Taidan odottaa postituksen kanssa ja liimata uuden osoitteen tämänhetkisen päälle. Ei ihan auttaneet tuoksukynttilät ensimmäisenä iltana havaittuun hajuhaittaan :) Tuparitkin nyt sitten lykkääntyy. Mutta eiköhän tästä taas tule jotain opittua, mitä kaikkea pitää ymmärtää katsoa (ja haistella!) asuntoa etsiessä.

Työ etenee pienin askelin. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle paikallisista kuvioista väikkärin aiheeseen liittyen, niin ettei olo tunnu enää yhtä irralliselta. Työkavereihin tutustumista helpottaa huomattavasti se että saapuu päivittäin työpaikalle :) Sähköpostikommunikaatio ympäri Eurooppaa olevien projektin muiden väikkärintekijöiden kanssa on aika vähäistä, harmi. Olen koettanut joitain kertoja käynnistää keskustelua eri aiheista mutta se ei ole ottanut tuulta alleen. Kai muut ovat sitten jo niin uppoutuneet tahoillaan omiin kuvioihinsa.

Meistä on tullut naapurin kissan kanssa kavereita. Se tuli jostain reissuiltaan tänään samaan aikaan kun tulin kotiin. En ole kysynyt kissan nimeä, se on musta ja muistuttaa siksi hiukan meidän Tomppaa, mutta tällä on valkoinen laikku kaulassa ja ulkokissana se on paljon hoikempi. Kissa on vähän pöhkö: ensin se saattaa puskea ystävällisesti ja seuraavassa hetkessä käydä käteen kiinni, enempi leikillään tosin, ja sitten taas puskea lisää silittelyä. Sitä ei näyttänyt haittaavan vaikka höpötin sille suomeksi :)