Elämän tarkoitus

Terveisiä Göttingenistä keskeltä Saksaa, kolmen päivän seminaarista jossa pohdittiin asiantuntijuuden ja diskurssien merkitystä metsien ja yleensä ympäristökysymysten hallinnassa. Arastelin aluksi hiukan tuota metsäpainotusta kun en varsinaisesti alan ihminen ole, mutta seminaari osoittautui varsin antoisaksi. Tunsin olevani varsin kotonani siellä kätetyn terminologian kanssa, esitykset olivat selventäviä ja sain monia ajatuksia väikkärini mahdollista teoriaosuutta varten. Nyt pitäisi saada vaan ne kaikki mietteet purettua tekstimuotoon ennen kuin katoavat.

Göttingen oli varsin kiva pieni kaupunki, noin 100 000 asukasta ja iso yliopisto, jonka ympärillä kaupunki pitkälti pyörii. Kaupungin keskusta oli rauhoitettu kävelykeskustaksi ja mataline erivärisine taloineen toi mieleen Amsterdamin. Tällä kertaa otin muutaman kuvankin, ilmestyvät kuvasivuille kunhan kerkiän. Yliopiston kirjasto, jossa konferenssi pidettiin, oli valtava kaupungin kokoon nähden, mutta se olikin samalla osavaltion kirjasto. Yliopisto on vissiin yksi Saksan vanhimpia, ja kaupunki säilynyt pommituksilta. Kävin ennen takaisin lähtöä myös yliopiston vanhassa kirjastossa, joka sijaitsee entisessä luostarissa. Varsin vaikuttava paikka. Ja sillä oli vanhojen kasvistopiirrosten näyttely. Väikkäriaiheeseen liittyen mietin oliko harrastajia ollut asialla.

Seminaari oli siis antoisa, ja sitä ovat olleet myös viime aikoina lukemani artikkelit. Erityisen rakkaaksi ja tärkeäksi on osoittautumassa eräs Sherilyn MacGregosin artikkeli ekofeminismistä. Olen pitkään kaivannut naispuolisia esikuvia, kun tämä tiede on niin kovin äijävoittoista. Se tuli taas tuolla seminaarissa nähdyksi. Kaikki niin sanotut keynote-puhujat eli pääpuhujat olivat vanhempia miehiä. Mutta työpajoissa esiintyneet tutkijat olivat voittopuolisesti nuorempia naisia. Vaaka on siis kääntymässä - vai onko? Pääsevätkö nämä nuoret naiset kuitenkaan koskaan johtaville paikoille tieteessä, kun eivät ole mukana kaiken maailman hyvä veli -verkostoissa? Suomesta en ole ainakaan toistaiseksi oikein ketään naispuolista esikuvaa tieteestä löytänyt, Leena Vilkan kirja mustavihreästä filosofiastakin oli pettymys, jotenkin kovin vaatimaton ja raakile. "Anarkistinen seksi on spontaania." Tuleekohan tässä nyt jonkun omat fantasiat julki kirjoitetuiksi? Eivätkö anarkistit välitä suunnittelemattomista raskauksista ja sukupuolitaudeista? Huono esimerkki, mutta en voi mitään sille että jäi mieleen päällimmäiseksi.

Tämä menee nyt työjuttujen puolelle. Koska seminaarissa pohdittiin asiantuntijuuden roolia ympäristönhallinnassa, jouduttiin siellä aika paljon sivuamaan ylipäätään tutkijan ja tutkimuksen sekä tieteen roolia yhteiskunnassa. Välillä minusta tuntuu että tiede on vain tyhjänpäiväistä paskanjauhantaa, jolla ei ole mitään tekemistä elävän elämän kanssa. Toisaalta tuntuu siltä että yhteiskuntatiede on merkittävää, koska se onnistuu tiivistämään maailman menosta sellaisia asioita jotka eivät ole välittömästi nähtävissä ja siten auttaa ihmisiä näkemään asioita uudessa valossa. Tämä on tietysti ihanne, tosin hankala sellainen. Jos tieteellä on poliittisia pyrkimyksiä, kuinka luotettavaa ja itsenäistä se silloin on? Mistä tietää etteivät tutkijat puhu poliitikkojen suulla? Ja toisinpäin: mistä tietää, etteivät poliitikot puhu tutkijoiden suulla? Tähän ei ole helppoja vastauksia, ympäripyöreä tavanomainen yhteiskuntatieteellinen ratkaisu on että tarvitaan lisää keskustelua ja kommunikaatiota eri tahojen välillä, jotta ratkaisut syntyvät yhteisen harkinnan tuloksena. Niin, mutta entä sitten kun ihmisillä ei ole aikaa tai muuten mahdollisuutta puida asioita eikä siihe tarjota oikein tilaisuuttakaan..? Niin, tämä pohdinta kuuluu sinne väitöskirjan johdannon paikkeille...

Mutta minulle ei ole suoraviivaisen yksinkertaista perustella itselleni, mitä mieltä väitöskirjan tekemisessä oikein olen. Sosiologian perusoppikirjan luettuani jäin pohtimaan, että kohdallani tässä taitavat aika selvästi vaikuttaa työväenluokkaiset arvot, joista on hankala irottautua. Pitäisikö mennä "oikeisiin töihin" väitöskirjan tekemisen sijaan? Toisaalta voisin olla paljon onnellisempi maanviljelijänä, ilman ironiaa. Mutta kun on jotenkin tämän maailman ongelmat tiedostanut, ja tajunnut myös sen että ne eivät ole mustavalkoisia (ympäristöjärjestöt hyvä - teollisuus paha, esimerkiksi), syntyy pakottava tarve saada jotain tolkkua tästä maailman menosta. Miten koettaa järkiperustein jollain tavalla paikata yhteiskunnallisia ongelmia ilman että sortuu "minä olen oikeassa" tai "millään ei ole mitään väliä" -asenteeseen?

Olen ihan hemmetin etuoikeutettu, elän boheemia taiteilijaelämää. Minun ei ole mikään pakko laittaa kelloa soimaan huomenaamulla kahdeksalta. Mutta laitan kuitenkin. Tietty määrä vapautta on tutkijalle hyväksi, se tarvitaan että jotain kelvollisia ajatuksia syntyy. Mutta tutkimuksen ja tieteellisen tiedon erottaa myös arkitiedosta ja muusta mutu-tiedosta säännöllisyys. Tieteellinen tieto kerätään systemaattisesti ja järjestelmällisesti, ja sen perusteella voidaan teoriaan nojaten tehdä päätelmiä. Teoriat eivät ole nekään mitään hihasta vedettyä paskanjauhantaa, vaan pitkällisen kehittelyn ja maailman tarkkailun tuloksena kiteytyneitä malleja maailmasta. Tieteellinen tieto on siis eri asia kuin hajanaisten arkisten havaintojen perusteella esitetyt mielipiteet. Ja tämän vuoksi laitan kellon aamulla soimaan. Että saisin työskentelyyni säännöllisyyttä ja tuntisin oloni hyväksi, ihan oikeaksi tutkijaksi. Voin toki kuvitella tekeväni jotain elämää suurempaa työtä ja vähintään Nobel-palkinnon arvoista yhteiskuntateoriaa. Mutta teen lopulta väitöskirjaa itseäni varten, todistaakseni itselleni että pystyn siihen, ja ymmärtääkseni jotain tästä maailmasta. Parempaakaan tekemistä en ole keksinyt, paitsi sen että kerron myös maailmalle mitä viisasta olen siitä ajatellut :)

Oma etuoikeutettu tilanteeni tuli mieleen kun kävelin ennen sulkemisaikaa alakerran "ostosparatiisin" ohi. Kauppias ei ole alkuperältään saksalainen; olisi aika helppo veikata häntä turkkilaiseksi. Mies tulee avamaan kaupan aamulla kahdeksan maissa, ja sulkee sen illalla kahdeksan jälkeen. Taitaa siis viettää koko päivän kaupassa. Omatuntoni kolkuttaa kun kuljen kaupan ohi sisään poikkeamatta, kassi täynnä kauempaa luomukaupasta kannettua ruokaa. Pelastaako maailma luomua ostamalla vai tukeako naapurikaupan sedän liiketointa? Olen toistaiseksi valinnut sen luomun. Jotenkin tuntuu että kauppiaan elämän tarkoitus on aika paljon helpommin artikuloitavissa kuin minun tutkijuuteni. Vaikka jossain määrin nihilistisesti ympäristönäkökulmasta minä ehkä olenkin valinnut ympäristöä vähemmän kuormittavan alan, kun en tuota enkä kuluta työssä juuri mitään aineellista. Miten olla humanisti, sortumatta kuitenkaan hällä väliä -asenteeseen? Siis missä asioissa menee ympäristö ja missä asioissa ihmisten hyvinvointi ja mukavuus edelle?

Kun en usko mihinkään tuonpuoleiseen enkä muuhunkaan yliluonnolliseen, on elämän tarkoitus tässä ja nyt. On koetettava elää tämä yksi elämä mahdollisimman kunnollisesti. Mitä se sitten tarkoittaa: omien nautintojan maksimointia vai yhteiskunnan kannalta jotain merkityksellistä? Tämäkään kysymys ei ole mustavalkoinen: on aika epätodennäköistä että tutkija pystyisi sanomaan yhteiskunnasta jotain kovin merkittävää ja vaikuttavaa, jos on omaan elämäänsä kovin tyytymätön. Ei se voi olla vaikuttamatta myös tutkimukseen, kun me kuitenkin olemme tällaisia psykofyysisiä kokonaispaketteja. Minulla ainakin tuntuu riippuvan paljon kuukautiskierron vaiheesta muun muassa kuinka paljon jaksan uskoa ihmisiin ja minkäsuuntaisia teorioita siten kuvittelen käyttäväni väitöskirjassani. Tämä kokemus tekee kaikesta tiedosta kovin kontekstisidonnaista ja suhteellista. Ei ole olemassa mitään Tieteellistä Tietoa - lopulta maalaisjärki ratkaisee mikä missäkin tilanteessa toimii. Ja tästä sitten kirjoitan hienon väitöskirjan :)

Kävin tänään Stuttgartin viinikylässä avajaispäivän iltana, suomalaispariskunnan lähdön kunniaksi. Surullista. Mutta viinikylä on aika kiva, nätisti tehty, ei ihan perinteistä kaljatelttameininkiä. Viinikylä on pystyssä 9.9. saakka, jos joku innostuisi tulemaan ykskaks visiitille :)